You are not logged in.

#1 2008-10-20 08:26:49

japa-fi
Member
Registered: 2008-09-24
Posts: 44

Pilkunviilaaja kysyy: Mikä on tarpeeksi tarkka?

Itselläni lähtee pilkunviilaus toisinaan lapasesta ja ajattelinkin kysyä hieman muiden mielipidettä aiheeseen.

Muutaman kävelykierroksen jälkeen olen kohtalaisen vakaasti sitä mieltä, että esim. Helsingissä pikkuhuopalahden pohjoispuolen ympäristössä on n. 5-10 metrin systemaattinen virhe. Oma GPS jälkeni meni jatkuvasti merkattujen polkujen länsipuolella. Kun latasin kartan, jäljet ja yahoon kuvat JOSMiin, huomasin kartan osuvan täydellisesti yksiin yahoon kanssa ja että minun jälkeni on toistaiseksi ainoa tuolla päin ja juuri tuolla väylällä.
Ts. Joku on piirtänyt yahoon perusteella ja kuvat ovat olleet hieman sivussa. Aiemmin olin jo korjannut yhden lähistöllä olevan polun sijaintia hieman sivuun samalla perusteella. Vasta nyt huomasin virheen systemaattisuuden.

Systemaattinen virhe ei kai sinänsä ole paha: Jos käytetään paperikarttoja, nyt havaitun kaltaista virhettä ei edes huomata, vaan tarvitaan navigaattori. Toki mieltäni tuo virhe kaihertaa. Mutta kannattaako tuota alkaa korjaamaan, koska todennäköisesti tuloksena on johonkin kohtaan tulee karttavirhe?
Ts. Nyt kaikkien teiden ja talojen etäisyydet suhteessa toisiinsa ovat kohdallaan, ainakin tietyllä alueella. Jos alan korjaamaan, on mahdollista, että jonnekin tulee "epäjatkuvuuskohta", jossa talon tms. kohteen etäisyys kulkuväylistä ei ole oikea.


Antaako olla, vai siirtääkö X objektia 5-10 metriä oikeampaan kohtaan?
(Toki ajattelin vielä varmuudeksi kulkea reitin läpi uudelleen muutamana päivänä)
-Jani

Offline

#2 2008-10-20 09:01:22

alv
Member
Registered: 2008-06-03
Posts: 196

Re: Pilkunviilaaja kysyy: Mikä on tarpeeksi tarkka?

Hyvin mahdollista ja jopa todennäköistä. Itse joskus tuolla Korppaanmäentietä väänsin useampien jälkien perusteella kohdalleen ja sen perusteella jonkun pahimman virheen (silloin piirrettynä olleista) pyöräteistä jotka siihen yhtyivät. Itse jopa siirtäisin kävelytien saamani jäljen mukaiselle kohdalleen, jos jälki vaikuttaisi yhtenevältä useampaan kertaan kuljettuihin teihin, esim. Lapinmäentiehen. Myöhemmin lähtisin JOSMilla siirtämään muitakin kohteita ryhminä, joskin vasta kolmen eri päivän jälkien perusteella, jos alueella kuljeskelisin ja aikaa muulta kartoitukselta jäisi.

Kaikkia jälkiä ei ehkä ole lähetetty, joko epämääräisten alku/loppukiemuroiden tai hetkellisten häiriöiden takia tai muuten vaan joten 5-10 metrin heitollakin oleva tie voi olla jonkun sille kohtaa mittaama. Kumpi on lähempänä oikeaa, selviää vasta kolmannella tai neljännellä jäljellä. Kohteiden massasiirtelyssä joutuisi tosin vahtimaan muiden kävelyteiden osalta suorakulmaista (tai muutoin oikeaa) risteämistä paikannettuihin katuihin ja esim talojen osalta realistisia etäisyyksiä teiden keskiviivoista.

Ylipäänsäkin onkin osa mallia että tarkkuutta voi (lähes) aina parantaa ja epäjatkuvuuskohtia "joudutaan" korjaamaan tekemällä "tarkistusmittauksia" juuri sillä kohtaa - se tekee jota asia häiritsee. Viime keväänä Helsingin kantakaupungin taloja suorakulmaistaessani jopa pitkällisen harkinnan jälkeen siirsin Erottajaa n. 10 metriä länteen jotta kortteleista sai uhkaavan ylitsepääsemättömän epäjatkuvuuskohdan pois.

Offline

#3 2008-10-21 09:31:50

JRA
Member
Registered: 2007-12-17
Posts: 671

Re: Pilkunviilaaja kysyy: Mikä on tarpeeksi tarkka?

Kyllä siinä Helsingin seudun Yahoo-kuvassa näyttäisi toisin paikoin olevan ainakin 15 metriä virhettä.  On totta, että siitä ei ole paperi- tai nettikartalla mitään käytännön haittaa, jos suhteet ovat oikein ja kartta näyttää oikealta.  Eikä tuon suuruinen virhe paljoa haittaa navigaattorinkaan kanssa.  Reitti voi kyllä johtaa väärän pubin ovelle, mutta oikea katu löytyy varmasti.  Mutta kyllähän se vähän ärsyttää, kun kulkee GPS:n kanssa ja reittijälki kulkee OSM-taustakartalla kerrostalojen yli, tai jopa talorivin pihan puolella, niin kuin Herttoniemenrannassa näytti tänä aamuna käyvän.  Jos tilanne näyttää samalta toisen kulkukerran jälkeen, niin siirrän kadun ja talot.
Tästä tuleekin sitten seuraava ongelma: Mistä tietää, että joku kohde on Yahoon kuvalla sivussa siitä syystä, että se on kartoitettu luotettavammalta tuntuvalla menetelmällä, eikä siksi, että se on vain hutiloidusti piirretty? Pitäisikö sopia joku yhteinen tapa käyttää source- tai note-tagia, tai keksiä omia laadunvalvonta-tageja?

Offline

Board footer

Powered by FluxBB