Kaikille puistoille -puisto tunniste?

Pitäiskö kaikille puistoille joiden nimessä esiintyy puisto sana merkitä puisto tunnisteella?

Vai pitäisikö soveltaa? Esim. niissä tapauksissa jossa paikka näyttää ihan perusmetsältä?

Ihan hyvä kysymys!

OSMin leisure=park wikisuvu ehdottaa, että puistot pitää ensisijaisesti ymmärtää kaupungeissa olevina ja ainakin jollain tavalla hoidettuina alueina (ja tästä syystä esimerkiksi kansallispuistoille ei pidä tätä tagia laittaa).

Yksi objektiivinen lisäkriteeri—jota wikisivu ei suoraan kai mainitse—voisi minun mielestäni olla esimerkiksi kaavassa määritelty status, tai paikallisesti yleisesti ymmärretty puistostatus. Suomessa (tai ainakin Helsingissä) on lukuisia asemakaavassa puistoiksi merkattuja alueita, jotka ovat hyvinkin metsämäisiä. Keskuspuisto tai vaikka Haagan alkuasukkaille hyvinkin tärkeä henkireikä, Riistavuoren puisto ovat tästä ehkä hyviä esimerkkejä. Ovat ajoittain hyvinkin alkuperäiskunnossa olevaa tai ainakin selvästi hoitamatonta metsää, mutta minusta leisure=park on esimerkiksi noissa paikoissa hyvinkin perusteltu. Ja molemmat taitavat lisäksi olla kaavassa puistoalueita. Haagassa löytyy muuten myös esimerkiksi Alppiruusupuisto, joka on kyllä hoidettu, mutta sijaitsee suomaisen ja mäntyrunkoisen metsähkön alueen keskellä.

Mutta ehkä sinulla oli mielessä joku esimerkki, joka ei ole niin selkeä. Konteksti tai konkreettiset esimerkit auttaisivat aika!

[EDIT: typoja]

Näin olen asian tähän asti ymmärtänyt.

No ekana mieleen tuli mieleen juuri Helsingin ja Espoon keskuspuistot. En näitä kahta lähde sorkkimaan mutta yleisesti ajattelin että nimi voisi olla puistoalueilla ja sitten metsät (ja nurmikot) nimettöminä.


Toinen puistoihin liittyvä asia mikä tuli mieleen että Helsingillä on aika yksityiskohtaiset kartat https://kartta.hel.fi

Aiheistot > Kadut ja puistot > Yleisten alueiden rekisteri > Viheralueet

joista näkee viheralueita nimillä (suurimmasta pienimpään):

  • Pormestarinkulma.
  • Speranskintien puistokaita.
  • Ehrensvärdintien istutus.

Srkä “Naurissaaren ev-alue” jonka nimi jäänyt epäselväksi.
Eli nämä ovat siis hyvin pieniä, joskus jopa muutaman auton kokoisia nurmikkoalueita.

Onko näihin järkevä lisäillä nimiä vai onko nimet olemassa vain jotain sisäistä kirjanpitoa varten?

Hei,

Kiitos ensiksikin tuosta mainiosta linkistä!

Itse en keksi mitään erityistä syytä, miksei noita pieniäkin alueita kaikkia merkittäisi paitsi leisure=park -tagilla myös nimellä (jos sellainen löytyy).

Tuollaisia mainitsemiasi pieniä puistoplänttejä on tosiaan Helsingissä hyvin paljon ja itse ajattelen, että erityisesti näissä tapauksissa tuolla park-tagilla on oikeastaan aika tärkeä funktio: se osoittaa, että kyseessä ei ole yksityinen takapiha, vaan yleisessä käytössä oleva puisto. Hyvä esimerkki on esim. varsin osuvasti nimettykin Piilopuisto Töölössä. Kadulta katsottuna se tosiaan vaikuttaa vain läheisten talojen takapihalta, mutta on tosiasiassa kohtalaisen viehättävä ja ennen kaikkea yllättävän hiljainen puisto. Siellä voi hyvin lukea kirjaa rauhassa melulta, koska se on kaikilta sivuiltaan rakennusten ympäröimä.

Ja tosiaan, puistopolygoni (siis leisure=park ja sille mahdollinen nimitagi) on siis syytä piirtää erillisenä viivana, ja sen sisällä mahdollisesti oleva ruohopäällys joko landuse tai landcover -tagilla ja mahdolliset metsäiset alueet omalla polygonilla ja sopivalla metsätägillä (joista olikin aiemmin puhetta tällä samalla palstalla).