Koronavirus 2019 - päivityksiä

Terve!

Tein wikin sivuston, josta voi katsoa kartoitettavia asioita: https://wiki.openstreetmap.org/wiki/Koronavirus_2019

Ainakin apteekkien tietojen päivitys on menossa tänä viikonloppuna.

P

Hei!

Kiitos tästä palvelusta ja ollaanauki.fi -sivusta. Olen lisäillyt sen kautta monia kodin ja työn lähellä olevien paikkojen covid19 -tietoja ja muitakin tageja.

Pakko sanoa, että tällaiselle sivulle olisi kyllä tarvetta koronakriisin jälkeenkin. Erityisesti tuo kellotaulu, jonka avulla voi lisäillä aukioloaikoja on aivan älyttömän kätevä jo ihan siitä syystä, että OSM:n opening_hours -tagin formaatti vaatii käsin näppäilemällä aika hankalaa akrobatiaa. Tai ainakin minä laitan välejä, pilkkuja, puolipisteitä ja kaksoipisteitä aina vääriin paikkoihin ja JOSMin validaattori herjaa.

Koronan jälkeenkin sivun voisi valjastaa helpoksi työkaluksi auttamaan esim. juuri aukioloaikojen, yhteystietojen, ym tagien lisäämiseen niiltä pisteiltä, joilta ne nyt puuttuvat. Täytyy sanoa, että behavioristit olivat ihan oikeassa: on hauska katsoa, kun lähialueen harmaat pallot muuttuvat punaisiksi tai vihreiksi. Vaikka siis tilanne itse on toki vakava.

Moi!

Hienoa, että on jo tässä vaiheessa hyötyä.

Samaa mieltä, että helppoja netti/mobiili päivityspalveluille olisi käyttöä. Pitää katsoa miten tämä nyt etenee koronakriisin aikana. Koodihan löytyy Githubista, joten sieltä voi joku noheva katsoa mallia.

P

Jep, samankaltaisia ajatuksia täälläkin. Jonkinlainen OSM-pohjainen palvelukarttakaan ei olisi pahitteeksi herättämään kiinostusta erilaisten palvelupisteiden ylläpitoa kohtaan. Onhan meillä toki OpenPoiMap, mutta jotenkin tuntuu tämä pohja vähän näppärämmältä.

Noiden aukiolojen editointiin liittyen muuten vinkiksi että ilmeisestikin Vespucci-editorissa tuo opening_hours -arvon editointi on myös hieman helpompaa kuin esim. id-editorissa. Tässä twiitti aiheeseen liittyen … https://twitter.com/cbed32/status/1256990393687781376