Daeron kuukausitilaston kärjessä! Lisäksi muutama hyvä linkki

Käyttäjä Daeron on käynyt uutterasti läpi Suomen rantaviivoja ja mitä muuta liekään, ja noussut kuukauden aikana tekemillään 343220 noden muokkauksella kuukausilistalla selvästi kärkeen.
Muutenkin OSM-dataa kertyy hyvää vauhtia, vaikka foorumilla onkin hiljaista. Teitä (highway=jotakin) on tietokannassa ykj-koordinaatiston mukaan laskettuna yli 97000 kilometriä, ja lisää tulee keskimäärin yli 100 kilometriä päivässä. Kaikki yksi- ja kaksinumeroiset tiet on jo kartoitettu. Kolminumeroisista teistäkin on piirretty ilmeisesti ainakin kaksi kolmasosaa, ehkä enemmänkin. Suuri osa pienemmistä teistä on tehty Landsat-kuvalta, mutta laatu ei ole välttämättä ollenkaan huonoa, kuten voi helposti katsoa linkin http://sautter.com/map/?zoom=5&lat=64.45292&lon=30&layers=B000TFFF sovelluksella.

Mutta ennen kaikkea Suomen OSM ei ole vain vähän huonompilaatuinen ja sangen puutteellinen tiekartta. Teiden lisäksi kannasta löytyy lähes 16800 neliökilometriä järviä, jotka on merkitty natural=water -tagilla. Näiden lisäksi on varmaa vielä tuhansia neliökilometrejä järviä natural=coastline -tageillä. Edelleen kannassa on 6022 palvelupistettä (amenity=jotakin), 890 kauppaa, 7322 alueena piirrettyä rakennusta ja niin edelleen. Todella hauskaa on huomata, kuinka kartalle ilmestyy kohteita, joita ei Googlen tai Oikotien vakiokartoista tai peruskartoiltakaan löydy. Esimerkiksi nelostien bussipysäkit ainakin välillä Lusi-Jyväskylä, Helsingistä suuret määrät suojateitä, liikennevaloja ja patsaita. Pyöräteitäkin on 2907 kilometriä. Harmi, ettei tästä kaikesta oikein tahdo saada käsitystä vain OSM:n Mapnik-karttaa selaamalla. Interaktiivisia sovelluksia, joiden avulla datasta voisi kysellä haluamiaan kohteita ei suuremmin netissä vielä ole. Täältä löytyy kuitenkin yksi:
http://www.lenz-online.de/cgi-bin/osm/osmpoinit.pl?lat=51.161&lon=0.009&zoom=11&layers=B00FTF
Lisäksi on pari paikkaa, josta on helppo ladata OSM-dataa käytettäväksi muissa yhteyksissä. Ensiksikin joka yö päivittyviä shapefilejä GIS-ohjelmiiin löytyy täältä:
http://download.geofabrik.de/osm/europe/
Ja valmiiksi muokattuja vektorikarttoja, joiden pitäisi olla sellaisenaan käyttökelpoisia monissa Garminin GPS-laitteissa:
http://downloads.cloudmade.com/europe/finland

Paikotellen siinä Googlen/Tele Atlaksen kartassa näkyy vanhaa tietoa, että OSM:n kartta on paremmin paikallaan :sunglasses: Huolellisuus palkitaan myös reittien piirtämisessä.

Tuo Tele Atlaksen kartta on surkea, siihen ei kannata verrata. Esimerkiksi Oulussa ja sen lähialueilla siellä on todella paljon teitä joita ei ole oikeasti olemassa.

Tässä esimerkiksi tie menee meressä http://sautter.com/map/?zoom=14&lat=65.35929&lon=25.31061&layers=B000TFFF. Lisäksi kartasta puuttuu paljon pyöräteitä ja siitä löytyy pari “ihmeellistä” ojaa/jokea.

Juu, monessa paikassa tuo TeleAtlaksen kartta on hyvinkin pahasti vanhentunut tai muuten vaan virheellinen. Autonavigaattorissa mulla on juurikin TeleAtlaksen kartta ja siitä olen löytänyt satoja virheitä jo pelkästään pääkaupunkiseudulla. Yksikin tie on kulkenut nykyisellä paikallaan ainakin 15v, mutta silti navigaattori väittää että ajetaan pellolla ja tie menee 100m päässä vieressä. OSM-kartassa tie ainakin menee oikeasta kohdasta.

Tosin, en tiedä jos uusimmassa TomTomin kartassa olisi jo ainakin osa karttavirheistä korjattu, varmaankin ainakin muutamia uudempia teitä siitä jo löytyisi. Pitää varmaan pomolta ruinata karttapäivitys kun kuitenkin navigaattorikin on työn puolesta.

Hmm… Olisikohan jo jostain saatavilla OSM-karttaa tomtomille? Puoli vuotta sitten testasin jotain OSM-karttaa + softaa mutta se kaatuili ja hidasteli ainakin TT Onella niin pahasti ettei sitä voinut käyttää.