Saako pohjaksi jonkun muun kun Bing satelliittikuvan?

Kun olisi olemassa paljon tarkempia ja uudempia karttoja tarjolla.

Lyhyt vastaus: ehdottomasti ei!

Kannattaa tutustua OSM:n lisenssiehtoihin ja Legal FAQ:n keskeisiin kohtiin esim. täältä.

Muiden muassa Bing ja Mapbox ovat antaneet luvan käyttää kartta-aineistojaan OSM:n pohjaksi, mutta ilman tällaista (tai vastaavaa) lupaa muita karttoja ei pääsääntöisesti saa käyttää lähteenä.

Pidempi vastaus on, että on toki olemassa erilaisia aineistoja, joita tosiaan voi lisenssiehtojen puitteissa käyttää (esim. tällaisia). Mutta ihan “karttapohjana” ei tämäkään toimi. Tämä projekti kaipaisikin ehkä lisätyövoimaa? Olisikin hauska kuulla muilta paremmin perillä olevilta, mitä kaikkia muita aineistoja on tarjolla.

Moi!

Hieman jyrkkä vastaus Tolstoi21:ltä.

Mistä maantieteellisestä alueesta olet kiinnostunut? Suomessa pohjamateriaalina voi käyttää Maanmittauslaitoksen aineistoja.

Mitä digitointi välinettä käytät?

P

Tosiaan!

Olin vastauksessani – enkä edes hieman – liian jyrkkä. Pahoittelut tästä!

Maanmittauslaitoksen sivuilta löytyi jopa ohje MML:n wms ortokuvan saamiseksi suoraan JOSMiin. Tämähän on harvinaisen kätevää! Kiitokset vinkistä, vaikken ollutkaan alkuperäinen kysymyksen esittäjä!

Näköjään myös peruskartta, ym. aineistoja on myös saatavilla suoraan wms-muotoisena. Ilmeisesti Maanmittauslaitos edellyttää, että se on mainittava lähteenä, jos piirtää karttaa kuvista. Riittääkö, jos laittaa muutokset ladatessa lähteeksi MML:n, vai vaaditaanko enempää? Lisenssiehdot aina arveluttavat.

Ilmeisesti viimeisimmät päivitykset ortoilmakuva-aineistoon on peräti vain parin viikon takaa, mutta omilla totaalisen subjektiivisilla satunnaisotoksillani Keravalta (jossa kävin sattumalta viime viikolla pyöräilemässä) ja Helsingistä ilmakuvat ovat aika lailla samassa Mapboxin kanssa (puolitoista, pari vuotta vanhoja) sillä uusia maastossa olevia taloja puuttuu.

Tosi mielenkiintoista, hyvä tietää tästä ja muistakin kartoista.

Moi!

MML:n osalta tilanne on se, että heidän avoimia aineistoja voi käyttää vapaasti OpenStreetMapin kanssa. Siis karttojen ja ilmakuvien käyttö digitoinnin taustakarttana JOSM:ssa tai iDEditorissa on hyväksyttävää. Jopa aineistojen importointi (VAROITUS: älä edes harkitse ennen kuin olet lukenut asiasta kaiken oleellisen OSM:n dokumentaatiosta) on mahdollista. Muita suomalaisia paikkatietoaineistoja, joita voi hyödyntää: http://wiki.openstreetmap.org/wiki/Contributors#Finland

MML:n ortoilmakuvien kuvausindeksit löytyvät täältä: http://www.maanmittauslaitos.fi/ammattilaisille/maastotiedot/kaukokartoitus. Rakennusten ja tiestön osalta voi todeta, että niitä tietoja päivitetään myös muuten kuin ilmakuvilta. Ts. maastotietokannassa (ja siitä johdetuissa maastokartoissa) voi olla rakennuksia, joita ei ortoilmakuvissa.

P

Ai niin,

On luonnollista laittaa editointeihin merkintä nlsfi tms. jos on käyttänyt MML:n aineistoja. Voi laittaa jokaiseen yksittäiseen kohteeseen source-tagin tai sitten changesettiin.

P