MML road import

Tänä iltana tai mahdollisesti vasta puolenyön jälkeen tulee olemaan lyhyt katko pienien korjauspäivitysten takia. Kesto on parin minuutin luokkaa. Tuo koordinointityökalu on siinä mielessä aika tilaton, että kunhan ei satu juuri silloin tekemään mitään sen puolella (JOSMissa voi toki tehdä ihan mitä huvittaa), kun se serveripää käy alhaalla, hommat jatkuu täsmälleen siitä mihin jäivät. Katkon aikana jos koitaa jotain tehdä niin siitä tulee yleensä joku hämärännäköinen popuppi mutta silloin pitää vain hetki odottaa ja koittaa sitten uudestaan.

Katkon ajankohta: 00:30-00:32 oli ja meni.


i.

Häntien jatkamisen validoinnissa on vielä yksi tunnettu bugi, jonka takia verkko saattaa jäädä punaiseksi vaikka hännät ovat piirretyt ok. Toisen virheen jo korjasinkin (postgis antoi siinä yllättävän tuloksen). Periaatteessa tuohon ekaankin virheeseen minulla on jo korjaus olemassa, mutta en vielä tällä hetkellä halua sitä deployata.


i.

Parantelin vielä hiukan algoritmiani, ja laitoin ajoon. Tuonkin pitäisi nyt olla pois päiväjärjestyksestä.


i.

Keski-Suomessa autovalidaattori ahkeroi verkot sileäksi, valitettavasti hiukan ennen aikojaan tosin. Ongelma koskettaa MML:n ruutuja sekä niiden välitöntä lähiympäristöä: N34, N41, N42, N43, N44, N51, N52, N53, N54 (http://docs.jhs-suositukset.fi/jhs-suositukset/JHS154_liite6/JHS154_liite6.html). Ongelmaa korjataan parhaillaan, mutta työskentelyä voi jatkaa muilla alueilla vapaasti korjauksen aikana.

There’s a major issue in auto-validation affecting subnets in Middle Finland. The affected NLS.fi squares are listed above. The import can proceed elsewhere while the fix is being implemented on those broken grid squares or very near to them. The fix is currently being implemented but it will take some time to recalculate the subnets correctly. Thank you for your patience.


i.

Ongelma on tärkeimmiltä osin korjattu. Statsit ovat vielä väärin ja sekä jotain extra validoituja subnettejä (overlappaavat tekemättömien kanssa). Jälkimmäinen ongelma on lähinnä kosmeettinen eli ne tekemättömät pitäisi voida huoletta tehdä (validaattori ei bugin aikana osannut poistaa oikein esim. käsin piirtelyn aiheuttamia jakautuneita verkkoja koska ne muuttuivat validoiduiksi kadottuaan kokonaan).

Validaattoria ajetaan varovaisemmin tällä hetkellä, eli siinä voi myös esiintyä vielä viivettä.


i.

Tänä iltana 23:00-01:00 välillä pieniä päivityksiä tiedossa. Tarkka ajankohta vielä auki, mutta tuolle välille asettunee. Ilmoitellaan tarkempi ajankohta lähempänä.

Kuten yleensä, itse katkon kesto pitäisi olla muutamia minuutteja ja hommia voi jatkaa sellaisenaan kunhan ei juuri katkon aikana satu klikkailemaan mitään osmtm:n suuntaan.


i.

Yhdentoista tienoilla päivitellään.


i.

Katko on nyt ohi.


i.

Auto-validaattori kerhää vielä yhden syklin läpi, sen jälkeen päivän parin tauko auto-validoinnissa (ennen klo 9 perjantaita tehdyt muutokset pitäisivät vielä auto-validoitua). Muu toiminnallisuus pitäisi säilyä normaalina koko ajan.


i.

En tiedä ovat kaikki importtiin osallistuvat jo tietoisia tästä, mutta tuolta löytyy häntäanalyysin debuglistaus:
http://ijjarvin.kapsi.fi/qa/osmtm/lazyextenders.html
Elikkä kun epähuomiossa jostakin verkosta jää joku yhteys jatkamatta, ne kertyvät tuohon listaan (eli siis punaiseksi jääneitä verkkoja ei välttämättä tarvitse metsästää OSMTM:n kautta). Toki tuon listan soveltamisen kanssa pitää olla hiukan varovainen eli ei vaan piirretä päättömästi kaikkia jotta poistuisivat listalta (jos yhteyttä ei ole oikeasti olemassa). IMHO taas pienikin viite siitä että tie selvästi menee kuten peruskartta taustalta voi nähdä (esim. selvä risteys näkyvissä ilmakuvassa vaikka muuten yhteys olisi puiden peitossa), niin eikun yhdistykseen.

Lisäksi tuolla on kuntakohtaisia listoja tekemättömistä verkoista, mutta lisään niitä vaan pyynnöstä tai kun huomaan että joku alue alkaa tulemaan valmiin oloiseksi (ja pyynnöstähän seuraa automaattisesti myös naapurikuntien lisäys listalle ns. “kaupanpäälle”):
http://ijjarvin.kapsi.fi/qa/osmtm/kunnat/


i.

Saisiko tuonne Savonlinnan (+naapurien) tekemättömät solmut? Toki jos työmäärä kasvaa suhteessa generoitaviin tiedostoihin, myös enklaavi-Enonkosken solmut kelpaa, kun kerran ollaan ainoa naapuri.

Manu

Toiveesi on nyt täytetty.


i.

Moi,

Olisiko mahdollista saada sellainen lista, jossa olisi listattuna sellaiset task:it joissa on tieviivoja, joissa on nimet mukana.

Haluaisin parantaa OSM:n osoitetietoja ja tämmöisen listan avulla olisi helpompi keskittää työskentelyä tälle alueelle.

P

Tuollainen lista on jo olemassa, kelpaako:

http://ijjarvin.kapsi.fi/qa/osmtm/withnameref.html

Siinä on metrimittakin nimi/ref:sille osille. Kuntien rajat on sit vuodelta yks ja kaks, ei mene ihan uusimpien mukaan kai enää (enkä aio korjata). Ääkköstöjärjestyskin on mitä on mutten saanut sitä korjattua kun kauan sitten yritin (eikä tuokaan haittaa oikeasti käyttöä).

Lisäksi tuoreustieto on esillä tuolla: http://ijjarvin.kapsi.fi/qa/osmtm/latestchangeset


i.

Tämä on oikein hyvä, kiitos.

P

Mo!

Onko RoadImport palvelin alhaalla muillakin?

http://ijjarvin.kapsi.fi/osmtm/ => 504 Gateway Time-out

P

Tällainen kätevä palvelu antaa vastauksen nopeammin:
http://www.downforeveryoneorjustme.com/

Moi!

Kapsin kone taitaa olla välillä hiukan jumissa (tai siis vaan hidas ;-(

Onkohan tuo automaatti validaattori pystyssä vai olenko tehnyt virheettömiä importteja?

P

Mo!

Tasking Manager näyttää poistuneen käytöstä:(. Mitenkäs nyt importointi viedään loppuun?

P

Kapsilla on ainakin tehty palvelinmuutoksia vähän aikaa sitten, joten voi olla että vaatii vain hieman konffausta ylläpitäjältä. En itsekään heti huomannut, että omat sivustoni olivat lakanneet toimimasta.

Kapsin tiedote: https://www.kapsi.fi/tiedotteet/#428