Liikennemerkit

Olen miettinyt miten joitain liikennemerkkejä voisi saada mukaan.

En löytänyt Wikistä tai “envainosaa”, mutta miten saan merkinnän, että tietä pohjoiseen liikkuvalle k.o. kohdassa on merkki X?

Esimerkikkinä vaikka liittymä jossa lukee “teollisuusalue” ja nuoli oikealle. Lienee hyvä jos voisi kertoa k.o. merkin olemassaolon. Ongelmaksi muodostuu, että merkki on eri eri suuntiin liikkuvalle, joten en voi nodeen sitä liittää. En haluaisi laittaa kahta päällekkäistä tietä kulkemaan eri suuntiin.

Jotkut asiat (hirvivaara, kuoppa, koulu) on varmaan parempi laittaa k.o. pätkän ominaisuudeksi, mutta kaikkea ei noin voi tehdä.

Opastekylteistä on erilaisia näkemyksiä siitä miten ne kannattaisi laittaa, mutta suuntatietojen syöttöä on ehdotettu lähinnä relaatioilla
http://wiki.openstreetmap.org/wiki/Relations/Proposed/Destination_Signs
Toisaalta aluksi piste sinne merkin/tolpan kohdalle tien sivuun ja sille esim. traffic_sign=destinationsign + destination:right=teolllisuusalue
riittäisi johonkin asti vaikka ei kerrokaan oikein mitään jos merkki on tien vasemmalla puolella - kun ei mikään ohjelma vielä noita hyödynnä.

Entäs hieman vastaava tilanne, tiellä on kääntymiskaistoja.
Esim liikennevaloissa http://www.openstreetmap.org/?lat=65.06369&lon=25.41515&zoom=17&layers=B000FTF on etelään mentäessä kaista (ja erillinen valo-ohjaus) vasemmalle kääntymistä varten, pohjoiseen mennessä kaista (ja valot) sekä oikealle että vasemmalle menijöille.
Nuo siis suoraan menevien lisäksi :slight_smile:

Kyseisessä risteyksessä lisäohjeista tuskin on hyötyä koska risteys on erittäin simppeli (jos siitä ei selviä niin parempi käyttää taksia), mutta kaksikaistaisella tiellä jossa lisäkaistoja tuollaiset voisi olla hyödyllisiä?

Esimerkki jostain risteyksestä jossa on relaatioita auttaisi onnetonta.

Lisäsin Kulomäentien ja Asolanväylän risteykseen kääntymiskieltorelaatioita. JOSMin validator-liitännäinen opetti minulle, että risteysrelaatioihin osallistuvat tiet pitää katkaista (split) risteyksen kohdalta (via-piste määritellään risteyskohtaan, johon myös from- ja to-teiden pitää päättyä). Ennen lisäystäni Garminin autoreititys neuvoi kääntymään idästä Kulomäentieltä (tie 152) etelään Asolanväylälle 90° vastapäivään, kun laillinen reitti on 270° myötäpäivään (pohjoiseen Maakotkantietä ja siitä Urpiaisentietä sillan yli).

En tiedä, osaako mkgmap (vielä) tehdä kaistaopasteita tai osaako Garmin edes näyttää niitä, koska liikun pääasiassa polkupyörällä ja pyöräteillä. Kiertoliittymien (liikenneympyröiden) opastus toimii ainakin silloin, kun liittymää ei esimerkiksi bussireittirelaatioiden vuoksi ole pilkottu osiin.

Minusta tavallisten liikennemerkkien kartoittamisesta ei juuri ole hyötyä, mutta ei kai tietojen lisäämisestä haittaakaan ole. Karttatauluja (kaupungin tai pienalueen kartta) ja ilmoitustauluja olen merkinnyt sekä tietenkin bussipysäkkejä siinä toivossa, että joskus saataisiin Matka.fi:lle OSM-pohjainen kilpailija. Joillakin hiljaisilla teillä pysäkeillä ei ole mitään levikkeitä vaan vain pysäkin merkki omassa tolpassaan tai jopa valopylväässä.

[Edit: korjattu linkki risteyksen karttaan]

Jos esim. 2 kaistaa ajosuuntaasi -tie haarautuu kahdeksi yksikaistaiseksi tieksi, olen Nüvi 200:sta kuullut ajoissa “ota vasen kaista” -varoituksen. En ole mkgmapin lähdekoodeja tutkinut että onko nuo oma karttaan tallennettu tietonsa vai päätteleekö garmin-laite se tallennetusta kaistojen määrä -tiedosta. Aivan uusimmissa on(?) kaistaopastekuvia tarkemmin mutten niiden toimivuudesta tiedä - kuitenkin ne kai vaativat garminiltakin uusimmman vuoden kartat joten voisivat olla tiedostossa mukana eli niiden selvittämisessä olisi taas lisää hommaa mkgmap:in kehittäjille.