Superhelppo WMS - testaajia kaivataan

Yritän koota niin helppoa WMS-palvelimen asennuspakettia, ettei sitä helpompaa voi olla olemassakaan. Löytyisiköhän täältä vapaaehtoisia testaajia?
Asennuspaketissa on toistaiseksi hyvin vähän minun omaa työtäni. Pohjana on Mapserver-palvelimen MS4W-paketti, mutta olen tehnyt siihen pari muutosta:

  • Suomalaisia koordinaattijärjestelmiä vaivaavat virheelliset oletusasetukset on korjattu tähän pakettiin, joten 200 metrin virheitä muunnoksissa KKJ-järjestelmän ja esimerkiksi WGS84 tai ETRS-TM35FIN -järjestelmien välillä ei pitäisi esiintyä.
  • Apache-palvelin on laitettu valmiiksi käyttämään porttia 8060, koska siihen riittää oikeudet useammilla käyttäjillä kuin oletuksena olevan portin 80 käyttämiseen.

Paketin mukana on myös demoaineistona kaikki rasterikartat, mitä Maanmittauslaitos on tähän mennessä julkistanut ilmaiseen käyttöön. Niitähän on kaksi kappaletta, Suomen yleiskartta mittakaavoissa 1:4500000 ja 1:1000000. Karttatiedostot on kirjoitettu uudestaan palvelinkäyttöön paremmin sopiviksi sisäisesti laatoituiksi geotiffeiksi, ja asennuspaketissa on myös noita rasterikarttoja varten valmiiksi tehty mapfile. Asennuksen pitäisi siis olla todella yksinkertaista ja onnistua seuraavalla tavalla:

Käyttöjärjestelmän on oltava Windows; en tiedä, onko toiveita onnistua 64-bittisellä, koska itse olen kokeillut vain 32-bittisellä.

  1. Lataa noin 56 megan suuruinen asennuspaketti osoitteesta http://hip.latuviitta.org/tiedostot/Latuviitan_helppo_MML-WMS_beta_1.zip
  2. Pura koko paketti minkä tahansa levyaseman juureen, niin että syntyy esimerkiksi hakemisto c:\ms4w tai d:\ms4w.
  3. Avaa Windowsin komentoikkuna, mene hakemistoon \ms4w\apache\bin ja anna komento “httpd” joka käynnistää Apache-palvelimen. Jätä komentoikkuna auki, sillä sen sulkeminen sulkee myös palvelimen.

Asennus on valmis. Sen onnistuminen voidaan testata selaimella käyttämällä seuraavia url:eja:

http://localhost:8060/
Näkyviin pitäisi tulla MS4W-esittelysivu, mistä tietää, että Apache-palvelin on käynnissä

http://localhost:8060/cgi-bin/mapserv.exe
Normaali vastaus, joka osoittaa, että Mapserver-ohjelmistokin löytyy, on tämä:
No query information to decode. QUERY_STRING is set, but empty.

http://localhost:8060/cgi-bin/mapserv.exe?map=/ms4w/maps/LV_MML_demo.map
Jos myös demopaketin mukana tuleva mapfile löytyy, niin vastauksen tulisi olla tällainen:
mapserv(): Web application error. Traditional BROWSE mode requires a TEMPLATE in the WEB section, but none was provided.

http://localhost:8060/cgi-bin/mapserv.exe?map=/ms4w/maps/LV_MML_demo.map&layers=all&mode=map
Tämän pitäisi näyttää selaimella kartta. Jos se näkyy, niin se näyttää rumalta, mutta se ei johdu palvelimesta, vaan siitä, että lähtöaineistona oleva kartta ei oikein sovi oletusmittakaavassa käytettäväksi.

Karttaohjelmilla testattaessa annetaan WMS-palvelun url:ksi
http://localhost:8060/cgi-bin/mapserv.exe?map=/ms4w/maps/LV_MML_demo.map

Testattu 64bit Windows 7:lla

Toimii

Toimii

Toimii

Toimii. Näkyy siis Suomen kartta, joka näyttää vähän siltä kuin pientä kuvaa olisi skaalattu isommaksi.

Manu S

Hyvä että toimii tuollakin käyttöjärjestelmältä. Tuntuiko asentaminen riittävän helpolta?

Tässä vielä WMS-pyyntö, jonka voi lähettää selaimelta, ja jonka pitäisi osoittaa, että kun käytetään aineistolle sopivaa mittakaavaa, niin kuvan laadussa ei ole moittimista.

http://localhost:8060/cgi-bin/mapserv.exe?map=/ms4w/maps/LV_MML_demo.map&REQUEST=GetMap&SERVICE=WMS&VERSION=1.1.1&WIDTH=677&HEIGHT=513&LAYERS=taustakartta&TRANSPARENT=TRUE&FORMAT=image%2Fpng&BBOX=354155.27242048143,6895526.255236873,496509.2681963467,7003395.678919324&SRS=EPSG:3067&STYLES=

Kyllä, helppoa oli.
Todennäköinen käyttäjäkunta huomioiden asennuksen ei pitäisi noilla ohjeilla tuottaa ongelmia. Vielä kun lisäilet OpenLayers käyttöliittymän siihen karttaikkunaan niin saadaan aikaiseksi JokaPojanKuukleMaps.

Asennusohjeet on nyt saatavilla myös sivulta http://latuviitta.org/Superhelppo-WMS.php
Päivitän sivua sitä mukaa, kun Superhelppo WMS kehittyy. Muuta OSM:iin liittyvää ja kenties kiinnostavaa luettavaa ja kokeiltavaa on sivuilla http://latuviitta.org/MapServer-OWS-%28WMS-ja-WFS%29.php ja http://latuviitta.org/MapServer-NoSQL.php

Omasta mielestäni viimeisin, MapServer-NoSQL, on aika hauska. Oli lopulta aika helppoa tehdä palvelu, josta käyttäjä vai vapaasti valita ihan mitä tahansa, jolle OSM:ssa on tagit (itse asiassa myös puuttuvien tagien perusteella), näyttää valinta kartalla ja ladata valitut kohteet vektoreina.

Minkähänlaiset laitevaatimukset tuolla Superhelppo WMS:llä on? Ajattelin että jos vaikka kokeilisin tuota joku päivä yhdellä wanhalla 500-700MHz windows-koneella. Saisi tuollekin koneenraadolle vielä hyötykäyttöä ennenkuin pistän sen kierrätykseen…

Ei sillä ole käytännössä mitään laitevaatimuksia. Jos Windows toimii, niin Mapserverinkin pitäisi toimia. On mahdollista, että oikein vanhaan Windows-asennukseen voi joutua päivittämään jotain systeemijuttuja. Virheilmoitus saattaa tässä tapauksessa olla jotain “Ohjelmaa xxx ei voida suorittaa koska … msvcpxx.dll:ää ei löydy”. Mutta jos Windowsia joutuu päivittämään, niin sitten asennus ei enää ole superhelppoa, koska luultavasti tarvitaan jo järjestelmänvalvojan oikeudet.

  • Kokeilin asennusta vanhalle Windows 98 -koneelle, ei tuntunut lupaavalta. Ilmeisesti tarvitaan XP tai uudempi Windows. Mapfile hakemistossa \maps ja demoaineistot hakemistossa \data toimivat myös Linuxissa, joten Linux-käyttäjät voivat irrottaa ne ja asentaa Mapserverin esikseen. Periaatteessa siihen tarvitaan
    sudo add-apt-repository ppa:ubuntugis/ubuntugis-unstable
    sudo apt-get update
    sudo apt-get install cgi-mapserver mapserver-bin
    Mapfile LV_MML_demo.map vaatii vähän muokkausta, jotta tiedostopolut toimivat. Ei superhelppoa, mutta ei supervaikeaakaan.*

Noniin, nyt on testattu Win2k:lla. Ilmeisesti liian vanha windows että toimisi suoraan. Ainakin vaatisi Windows Sockets 2:n päivitystä koska herjailee esim WS2_32.DLL -fileestä että on liian vanha versio. Pitää kopioida joltain uudemmalta koneelta testiksi nuo winsockin fileet cgi-biniin jos vaikka sitten toimisi. Pikaisella googletuksella en ainakaan löytänyt mitään valmista päivitystä tuolle suoraan mutta tuon ensimmäisen fileen uudemman version lataaminen netistä ja kopioiminen cgi-biniin siirsi herjan seuraavaan winsockin fileeseen.

Tein kansainvälisen Super easy WMS -version. Muuten sama systeemi, mutta tyyleinä on Thomas Bonfortin hienot OSM-tyylit, koordinaattijärjestelmänä web Mercator (epsg:900913, mutta virallisella epsg:3857 -koodilla), ja lähtöaineistona OSM-tiedot Spatialite-tietokantana. Kuvailua ja kuvaruutukaappauksia http://188.64.1.61/tiedostot/Super_easy_WMS_server.odt ja koko paketti http://188.64.1.61/tiedostot/Easy_OSM_WMS_beta1.zip.
Teen joskus lähiaikoina Spatialitekannan Suomesta ja sille valmiksi sovitetut mapfilet, joiden avulla WMS:stä saa ulos mm. georeferoituja geotiff-kuvia ja vektorimuotoisia pdf-karttoja.