Ohjelmasuosituksia Androidille?

Olisikos antaa ohjelmasuosituksia karttaohjelmista Androidille? Itselläni on HTC: Desire + Gingerbread 2.3 eikä erilaisista navigointiohjelmista ole pulaa. Ongelma on ennemminkin löytää ne kätevät ja hyvin toimivat. Vähän keskeneräisen oloisia ja käytettävyydeltään vajavaisia olen löytänyt itsekin.

Autolla olen tykästynyt käyttämään MapQuest -ohjelmaa. Reitittää mukavasti ja on miellyttävä IMHO käyttää. OsmAnd on lähellä toimivaa mutta siinä kuitenkin on jotain outouksia tai puutteita niin että tuskastuin hiukan siihen.

GPX-reititykseen olen käyttänyt AndAndo -ohjelmaa. Reititys on helppoa ja liikkumatapavalintoja on monta. Reitin voi lähettää kätevästi sähköpostiin josta sitä pystyy muklailemaan haluamallaan tavalla.

Sen sijaan en ole löytänyt ohjelmaa jolla voisi kätevästi merkata pyöräillessään/kävellessään bussipysäkit, talonnumerot tms.

En tunne tai tiedä mitenkään syvällisesti näitä ohjelmia joten yksinkertaisetkin temput saattavat olla tietämättömissäni.

En varsinaisesti osaa vastausta antaa, mutta GpsMid -ohjelmasta saattaa ajan myötä kehittyä juuri tuohon kätevään bussipysäkkien, talonumeroiden ym. merkkailuun sopiva, ainakin tällaisia suunnitelmia on, ja itsekin voisin tuohon kehittämiseen osallistua. Siinä oli jo jossain vaiheessa mukana ominaisuus, jolla kosketusnäytöllä sai kätevästä merkkailtua esivalittuja waypointteja, tosin nuo eivät vielä olleet itse asetettavissa josta syystä ominaisuus sitten otettiin pois.

Joku noista: http://wiki.openstreetmap.org/wiki/Android#OpenStreetMap_editing_features
Ehkä tuo vespucci?

Itsellä on Android vasta hankinnassa/mietinnässä, joten käyttökokemuksista en voi kertoa. Aiheesta lisää toisessa ketjussa: http://forum.openstreetmap.org/viewtopic.php?id=11582

Itse olen käyttänyt OSMTracker ohjelmaa. Tekee trackin ja osaa muuttaa sen gpx:ksi. Voi myös tallentaa POI:ta jäljen sekaan, esim juuri haluamasi bussipysäkit löytyy. Myös vapaatekstimuotoisen viestin, sillä voisi kai ne talonumerot tallettaa. Näytössä esillä olevat POI’t on myös muokattavissa, eli määrittelet etukäteen millaisia asioita voit tallentaa POI:na, mutta en ole sitä kokeillut…

http://wiki.openstreetmap.org/wiki/OSMtracker_(Android)

Yksi ärsyttänä piirre on. Ensin valitaan “New track” sen jälkeen pitää odottaa gps fixiä ennenkuin voi valita “Start tracking” ja vasta sitten jälkeä alkaa syntymään.

Okke, kiitos. Asentelin tuon samantein Androidmarketista ja kokeilen tässä lähipäivinä. Ilmainenkin näytti olevan.

Tuolta muistikkaan vinkkaamasta Android-wikistä olen jo katsellut ja kokeillut joitakin, eivätkä siellä ole likimainkaan kaikki ohjelmat. Alkoi tympiä kahlata itse läpi kaikkia joten tulin tänne kyselemään suosituksia.

OSMtrackeria itsekin olen jäljen ottamiseen käyttänyt, tuntuu toimivan ihan mukavasti ja POIta voi tallennella. Jopa lyhyet äänikommentit ja kuvat onnistuvat.

Navigointiin on tullut käytettyä vaihtelevasti OsmAndia, MapQuestia ja Skobbleria, jokaisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Skobbleria ei (ainakaan vielä) saa suomen marketista joten joutuu joko käyttämään ulkomaista sim-korttia, muokattua markettia tai pitää etsiä netistä asennuspaketti. Navit:ia ja GpsMidiä on tullut kokeiltua mutta ne tuntuivat ainakin olevan aikalailla raakileita ja hankalia käyttää. GpsMid tosin näyttää lupaavalta, kunhan siihen saadaan tehtyä toimivampi käyttöliittymä Androidille ja muutenkin enemmän Android-alustalle mukautettua. Muutamia muitakin navigointisovelluksia olen tainnut kokeilla mutta ne olivat kehnon ja käyttökelvottoman väliltä eikä niiden nimetkään kerinneet päähän jäädä.

Editointi -featurelistan http://wiki.openstreetmap.org/wiki/Android#OpenStreetMap_editing_features innoittamana lisäsin GpsMidiin POI:n tägien muokkauksen ja POI:n poiston eli onnistuvat on-line. Toimivat kohtuullisesti joskin toistaiseksi kömpelösti (POI pitää hakea esille haun kautta) J2ME-puolella.

Android-käyttäjille tästä ei tosin ole toistaiseksi apua, GpsMidin OSM-muokkaus ei näköjään pääsääntöisesti toimi Androidissa. Useampia ongelmia, POI-muokkauksessa menee jotain XML-parsinnassa pieleen, ja vaikka XML-parsinta toimisikin, J2MEPolishin toteuttama J2ME-lomake on lähes käyttökelvoton tägien syöttöön. Sama ongelma koskee waypoint-syöttöä Androidissa.

Eli tosiaan kipeästi kaipaisi Androidilla käyttöliittymän parannusta, käytännössä J2ME:n formit / commandit pitäisi korvata jollakin GUIlla tai Android-valikoilla. Onko ketään kiinnostuneita osallistumaan?

Nostellaanpas vähän tätä aihetta. Itse olen nyt kuukauden-pari käyttänyt OsmAndia navigaattorina pyöräillessä ja olen ollut siihen erittäin tyytyväinen. Käytössäni on vedenpitävä Motorola Defy ja fillariin ostettu Ultimate Mobiles Waterproof case + bicycle mount. Hyvin on pystynyt tällä viritelmällä seuraamaan OsmAndin reititystä pääkaupunkiseudulla. Ja melko hyviä reittejä OsmAnd on antanut, esim. työmatkan se reitittää juuri sitä lyhintä reittiä mitä esim. kevyen liikenteen reittiopaskin antaa.

Kävin itse läpi monia eri ohjelmia ja mielestäni OsmAnd oli selkeästi parhain pyöräilykäyttöön, ainakin pääkaupunkiseudulla. Sen käyttöliittymä vaatii ehkä pikkaisen opettelua, mutta on loppujen lopuksia toimiva. Alla muutamia mielestäni hyviä pointteja OsmAndista:

  • Toimiva reititys (käyttää CloudMade Mapsia, myös pari muuta vaihtoehtoa)
  • Suomenkielinen navigointi (käänsin navigoinnin suomeksi joku aikaa sitten, löytyy varmaan ainakin OsmAndin viimeisimmästä nightly buildista). Kuulostaa erittäin hyvältä, jos käyttää SVOX Finnish Satu Voice -ääntä (maksaa pari euroa).
  • Offline-kartat (korostaa pyörätiet eikä tarvitse ladata “karttatiiliä” kuvina netin kautta)
  • Pohjakarttana voi käyttää melkein mitä tahansa karttaa, mm. Bing satelliitti, Google maps, jopa Eniron kartta. Kartat saa läpinäkyvyyttä säätämällä jopa päällekkäin, esim. alla Bing satelliitti ja päällä OSM vektorikartta.
  • POI-haku (esim. lähimmät ravintolat)
  • Paikkanimien online-haku (käytännössä sama kuin OSMin hakukenttä, eli löytää myös muutakin kuin pelkästään kadunnimiä)
  • Kadunnimien helppo offline-haku
  • Kehitys tuntuisi olevan aktiivista, bugiraportteihin reagoidaan
  • Avoin koodi: jos osaamista riittää voi osallistua kehitykseen. Pari itseäni ärsyttänyttä bugia on tullut korjattua kun pääsi itse katsomaan koodia.

Tallentaako se myös reittijäljen? Onko muita ANT+Sport-antureita ymmärtäviä Android-puhelimia kuin SonyEricsson Xperia -sarja? Raudan puolestahan radion pitäisi toimia, mutta ilmeisesti se vaatii myös firmware-tukea. Olen vähän kuolaillut Xperia Activea, mutta annetaan nyt ensin Garmin Edge 705:n palvella katkeraan loppuun saakka.

Ei näyttäisi olevan.

Kiitos tuosta Xperia Active vinkistä, vaikuttaa kiinnostavalta puhelimelta.

En hirveästi ole tätä ominaisuutta käyttänyt, mutta kyllä se tallentaa reittijälkeäkin. Reittijälki tallentuu automaattisesti GPX-tiedostoon päivämäärän mukaan. Trackkäys-intervallia voi säätää välillä 1 sek … 5 min. OsmAnd ryhtyy automaattisesti tallentamaan reittijälkeä heti kun se saa GPS-signaalin. Mitään start/stop nappuloita ei ole, tosin nykyisen reitin voi tallentaa manuaalisesti valikosta, jolloin uusi tallennus alkaa (eli tämä periaatteessa ajaa start/stop-nappulan virkaa).

Tämä on nyt korjattu uusimmassa versiossa, eli tracking alkaa automaattisesti, kunhan gps fix on saatu.

Tuo taas omasta mielestä on ärsyttävä ominaisuus, fixi on kuitenkin heikko aluksi ja sijainti pomppii pahimmillaan kymmeniä ellei jopa satoja metrejä sinnetänne ennenkuin rauhoittuu ja joutuu aina leikkelemään jäljen alusta hässäkän pois. Mieluummin itse laittaisin gepsin hakemaan fixiä ja sitten kun tarkkuus olisi riittävä voisin laittaa tallennuksen päälle.

Eri ihmisillä on vain eri tavat ja tottumukset tehdä juttuja.

Tuo ei minua niinkään haittaa, kun joka tapauksessa siihen alkuun joutuu tekemään risteyksen / liittymän jo kartalla olevaan. Siksi tapani on laittaa trackeri päälle jo aloituspistettä lähestyttäessä ja leikata joka tapauksessa alusta jotain pois.

Parashan se olisi jos se olisi valikoista valittavissa.

.

Olin kyllä erittäin positiivisesti yllättynyt löydettyäni Navfree Nimisen navigaattorin. lisää siitä osoitteessa: http://www.navmii.com/navfree/
Käyttöliittymä oman kokemukseni mukaan ulkoasultaan aivan ylivoimainen verrattuna aikaisempiin ilmaisnaveihin. On lisäksi erittäin helppokäyttöinen eikä uskoisi että käyttää ilmaisohjelmaa. Olin myös yllättynyt suomenkielisestä hyvin toimivasta ääniopastuksesta. Kartat vaikuttavat olevan muutaman kuukauden vanhoja osm karttoja, joten se ainoana miinuksena lyhyen käyttökokemuksen perusteella. Androidin ja Iphonen omistajat: suosittelen kokeilemaan!

Noudatin omaa vinkkiäni eilen ja tein tilauksen, alle 300€ Markantalosta. Garmin Edge 705:ni USB-liitäntä lakkasi toimimasta toissapäivänä. Teinpä mitä tahansa, niin laite ei tunnista tietokonetta. Kartan ja firmwaren voi yhä päivittää SD-kortin avulla, mutta sisäiseen muistiin ei enää pääse käsiksi. Niinpä reittien ja pisteiden tallentaminen ei enää onnistu (tai onnistuisi firmwarea hakkeroimalla). Saatan käyttää Edgeä vielä navigointiin jonkin aikaa, jos vapaa verkkoyhteydetön Android-ohjelmatarjonta ei miellytä.

Xperia Activen vesitiiviiden irtokuorien ansiosta takakanteen voisi helpohkosti askarrella kiinnikkeen polkupyörän ohjaustankoon. 10€:n Sigma Illux -valo painaa suunnilleen saman verran kuin puhelin, ja siinä on hyvä bajonettikiinnike. Taidan kuitenkin aluksi pitää puhelimen taskussa ja, kartta ja muut tiedot kun voivat edelleen näkyä ohjaustankoon kiinnitetystä puolikuolleesta Edgestä.

Sain puhelimen eilen illalla, ja ehdin jo hieman pettyä siihen. Jostain syystä puhelin sammuili tänä aamuna itsekseen pian 15 sekunnin näytönsäästöviipeen jälkeen, joten vaihdoin SIM-kortin takaisin ikivanhaan Nokiaan. Ilman SIM-korttia puhelin on pysynyt käynnissä, paitsi kerran kokeillessani mukana tullutta iMapMyRide-ohjelmaa se jäi jumiin.

Liian moni Android-ohjelma tuntuu olettavan, että käytössä on jatkuva verkkoyhteys. Minusta jatkuva yhteys on vaarallinen haitta- ja vakoiluohjelmien kannalta. Oletettavasti iMapMyRide kaatoi puhelimeni, koska koti-WLAN-yhteys ei täysin toiminut ulkona.

Ainoa tähän mennessä asentamani ohjelma osoittautui melko toimivaksi. My Tracks osaa tallentaa reittijälkiä SD-kortille eikä pakota siirtämään niitä mihinkään pilveen. Reittijälki on ehkä aavistuksen verran epätarkempi kuin Garmin Edge 705:llä, mutta se saattaa johtua siitä, että puhelin oli paidan etutaskussa ohuen takin alla eikä pyörän ohjaustangossa.

My Tracks osaa näyttää Googlen karttapohjia eikä valita yhteyden puuttumisesta, jos karttapaloja puuttuu. Sen pitäisi olla avointa lähdekoodia. Ainakin yhden parannuksen aion melko pian tehdä: ohjelma tunnistaa ainoastaan ANT+Sport-sykevyön mutta ei poljinnopeustunnistinta (Garmin GSC-10). Merkittävämmät parannukset jätän ahkerampien kehittäjien harjoitustehtäviksi: OSM-pohjaisen vektorikartan näyttäminen rasterikarttapalojen sijaan sekä MyTourbookin toimintojen toteuttaminen suoraan puhelimessa.

xperia-puhelimen hankkineille tarjotaan ilmaista pilveä, vuoden loppuun mennessä pitää hankkia: http://blogs.sonyericsson.com/products/2011/12/12/this-holiday-season-xperia%E2%84%A2-is-giving-you-the-gift-of-cloud/

Ostamani Xperia Active sekoilee lähes aina, kun lopetan GPS-tallennuksen MyTracksissa. Sekoiluun kuuluu jatkuva sammuilu tai uudelleen käynnistyminen siihen saakka, kunnes akku irrotetaan hetkeksi. Vein puhelimen viime lauantaina huoltoon. Jos vika ei korjaannu huollossa, yritän perua kaupan.

GPS-tarkkuus vaikuttaa jonkin verran huonommalta kuin Garmin Edge 705:ssä. Tallennus pätkii herkästi. Luulen, että minun tarpeisiini sopivat parhaiten erilliset laitteet: ikivanha Nokia 2100, säänkestävä GPS-vastaanotin sekä tarvittaessa järjestelmäkamera. Puhelimen kameralla ei tee juuri mitään, ellei valoa ole runsaasti.

Xperia Activelle on muuten saatavilla silikonisuojus. Minkä tahansa sileäpohjaisen puhelimen voisi kiinnittää ohjaustankoon tai muuallekin Richter-tarrakiinnikkeen avulla.

Skela: Kokeilitko millään muulla ohjelmalla ja kokeilitko päivittää puhelimen softaa. Itse hommasin aikoinaan kytkynä samsung galaxy s:n ja sen eka softaversiolla gps:n toiminta oli suorastaan onnetonta. Parin päivityksen jälkeen gps toiminut moiteetta. Joillain ohjelmilla gps:n jäljestä tulee hyvinkin pätkittäistä, mutta käytän kartan tekoon Potlach2 editoria ja editoidessa nakkaan kerralla kaikki jäljet näkyviin, niin editointia se ei juurikaan häiritse. Kännyköissä on se hyvä puoli, että niillä pystyy lähettämään reittijäljet automaattisesti Osm:ään ja gps laite on aina taskussa.