Kevyen liikenteen väylistä (vielä kerran), ja kitokset skelalle

Hei,

Täällä Forumilla olikin vajaa vuosi sitten puhetta kevyen liikenteen väylien merkitsemisestä. Jonkinlaisena konsensuksena silloin päätettiin, että pyörä- ja kävelytiet merkataan itsenäisiksi väyliksi kun ne ovat–edes ajoittain–selvästi erillään päätiestä (nurmikkoa tai kivetystä välissä), mutta jäi epäselväksi milloin tulisi käyttää “cycleway=lane” tagia.

Ainakin yksi argumentti erillisten teiden piirtämiseen oli, ettei “lane” -tagatut tiet näkyneet missään. Nyttemmin olen ilokseni huomannut, että sekä pyörätiekartta ETTÄ nyttemmin myös Osmarenderer -layeri näyttävät tällaiset pyörätiet. Ehkäpä tämä piirre siirtyy pikkuhiljaa myös Mapnikiin!

Ehdotukseni olisi, että sekamelskan välttämiseksi, selvästi koko ajan tiessä kiinni olevat (vain rotvallikivin erotetut) kevyen liikenteen väylät voisi laittaa aina tuolla “lane” tagilla.

Ainakin eräs argumentti tämän puolesta olisi, että se onko pyörätie autotiessä kiinni tai ei vaikuttaa esim. auraamiseen talvella, ja näin tiet olisi hyvä ainakin erotella toisistaan jollakin tapaa.

Lopuksi henkilökohtaiset kiitokset käyttäjä skelalle, joka on mm. nimennyt monia Jokivarren teitä (itseltä jäi vihko kotiin kun siellä viimeksi liikuin)
Jokivarresta (ja läheiseltä Metsolantieltä) löytyykin hyvä esimerkki kevyen liikenteen väylien näkymisestä “lane” -tagilla ja ilman Osmarenderissä. http://www.openstreetmap.org/?lat=60.35106&lon=25.11715&zoom=17&layers=0B00FTF

Tähän voisi sekamelskaa välttääkseen päättää jonkin yksinkertaisen ja yksiselitteisen, uuden ohjeistuksen.

Kiitoksia ja hyviä kartoitussäitä kaikille.

Pyöräilyreittien suunnittelua varten olisi kyllä hyvä tietää, kummalla puolella tietä pyörätie kulkee. Esimerkiksi Metsolantiellä, Sorvatiellä ja Murmelikuja-Norppatiellä on molemmin puolin reunakivellä erotetut pyörätien näköiset tiet, mutta toinen niistä on jalkakäytävä ja vain toinen merkitty pyörätieksi. Tuolla liikennettä on sen verran vähän, ettei kukaan katso kieroon jalkakäytävällä pyöräilemistä, mutta jossain siitä voi olla suurta vaaraa. Tosin sellaisissa paikoissa pyörätie on yleensä erotettu muullakin kuin reunakivellä.

Voisikohan sitä lane-tagia tarkentaa, esimerkiksi määrittelemällä erikseen lane:left ja lane:right? Nieriäisentiellä ja osittain Nahkiaisentiellä on jalkakäytävä vain tien toisessa reunassa (eikä lainkaan pyörätietä).

Ohjeistusta varten olisi myös hyvä kokeilla pyöräilynavigaattorien reititysalgoritmien toimintaa. Garmin Edge 705 näyttäisi välttävän käännöksiä. Jos navigaattori ei tiedä pyörätien vaihtuvan tien reunalta toiselle, se saattaa neuvoa sellaiselle reitille, jossa tulee monia puolenvaihtoja. Vantaalla rakennetaan risteyksiin lähes poikkeuksetta reunakivet. Madallettujakin kiviä on ikävä ylittää kapearenkaisella pyörällä.

Työni helpottamiseksi parantelin hieman JOSM:n TCX-liitännäistä. Nyt (svn-archive/applications/editors/josm at main · openstreetmap/svn-archive · GitHub -r13500) voin Lap-nappia painamalla merkitä esimerkiksi bussipysäkkien paikan ohi kulkiessani, pysähtymättä. Jokaisen kierroksen ensimmäinen piste on “named point”. Lähetin vastaavan muutoksen myös gpsbabelin gtrnctr.c:n tekijälle.

Marko

Osuvia huomioita molemmat, en huomannutkaan tuota siellä pyöräillessäni. lane tagilla merkityillä teillä pyörätie näyttää kartalla menevän tien molemmin puolin, tai puolisuutta ei ainakaan vielä voi merkitä ja ehkä tagin käyttö menisi liian hankalaksi, sillä oikea ja vasen olisi aina määriteltävä tien suunnan suhteen, ja jos sitä jostain syystä vahingossa muuttaa… Reitinhakualgoritmeille tämä ei sinänsä varmaan ole ongelma (kunhan siis molemmin puolin tietä todella on myös pyörätiet), mutta mukavampi tämäkin tieto olisi saada karttaan. Ehkä tosiaan lane tagi ei kunnolla sovellu aivan yleiseen käyttöön (tosin esim. melko läheisellä Anttilantiellä on pyörä/kävelytiet molemmin puolin tietä).

Kiitoksia kommenteista!

Kävin tänään kokeilemassa polkupyörääni rakentamaani GPS-laturikytkentää ajamalla Jokitietä ja Perkaustietä pitkin Keravalle ja Lahdentietä pitkin pois, kun pari päivää sitten lataamani finland.osm.bz2 näytti niiltä osin vajaalta. Kun sitten palasin kotiin täydentämään karttaa, huomasinkin, että siellähän ne tiet jo olivatkin. Siirsin tosin teitä muutamasta kohtaa vastaamaan tallentamaani jälkeä paremmin, sillä Garmin Edge 705 tuntuu varsin tarkalta.
Muutin tuota aiemmin mainitsemaani “named point”-viritystä niin, että Lap-näppäimen painallus synnyttää GPX-jälkeen waypointin. Olen painellut Lap-nappia milloin missäkin: tienristeyksissä, bussipysäkkien kohdilla jne. Kotona on kyllä välillä vaikea muistaa, mikä piste tarkoitti mitäkin.

Hyvää työtä! Jokitien ja Lahdentien varressa olikin paljon ennen kartoittamattomia pihateitä. Omaan Globalsattiini saa paineltua waypointeja myös itse, mutta ne eivät erotu .gpx tiedostossa normaaleista pisteistä mitenkään. Muutamia risteyksiä olen merkkaillut painelemalla nappia peränjälkeen ja katsomalla sitten jäljistä ajoittain supussa näkyviä pisteitä.

Itse olen myös melko laiska pysähtymään ja kirjoittamaan teiden nimiä ylös; pitäisi varmaan kokeilla jonkinlaista sanelukoneviritelmää, sillä gps -pisteissä olisi aina aikamerkki. Sitten ehkä tuntisi olonsa vaivautuneeksi, kun puhelisi itsekseen pyöräillessään ;).