OSM meetup - tammikuu 2016

Terve !

Viime viikonlopun Mapthonissa ja muutamassa muussa tilaisuudessa on tullut esiin, että pitäisi järjestää jonkinlainen OSM Finland meetup (tai SOTM Finland tms.).

Minun ajatuksenani olisi järjestää joku tammikuun lauantai (16.1. 23.1. tai 30.1.) tapaaminen pääkaupunkiseudulla (julkisen liikenteen hyvin tavoitettavissa). Ohjelma voisi olla niin, että aamupäivällä (klo 9-12) olisi perehdytästä OpenStreetMap:in käyttöön (tehdään vaikka uudestaan tuo Mapthon (ei tullut vielä valmiiksi ;-)). Sitten omakustanteisen (?) lounaan (12-13) voisi olla OSM aiheisia esityksiä, demoja tms. (klo 13-16).

Suurena ajatuksena siis, että aamupäivällä houkutellaan uusia kartoittajia / suurta yleisöä. Ja iltapäivällä veteraanit kertovat tositarinoita, opastavat syvemmälle asiaan tms.

Lopuksi voidaan viettää iltaa yhdessä tai lähteä kotiin.

Innokkaita järjestäjiä? Onko ajankohta ok? Mistä saadaan tilat?

P

Hei,

Meetup olisi oikein hauska idea, ja koska tähän threadiin ei ole tullut muita vastauksia, voisin edistää keskustelua tilatarjouksella.

Olen töissä Antikvariaatti Sofiassa Helsingissä (Vuorikatu 5) ja voisin alustavasti tarjota tilojamme meetupin käyttöön, jos kiinnostusta löytyy ja ihmisiä tulee paikalle.

Tiloja voi tosin käyttää tähän tarkoitukseen vain normiaukioloaikojemme ulkopuolella, lauantaisin siis vasta kello 16 jälkeen. Sunnuntaisin olemme kiinni, joten silloin koko päiväkin voisi onnistua. Meillä järjestetään silloin tällöin erilaisia tapahtumia, joten olisi hyvä sopia tästä vähintään joitain viikkoja ennen tapahtumaa, niin voin tarkistaa muilta osakkailta, ettei tule tuplabuukkausta.

Antikvariaatistamme löytyy Domus-tuoleja noin tusinalle, jakkaroita parille tusinalle ja yksi kolmen-neljän istuttava sohva. Wifi-yhteys on, mutta videotykki ja valkokangas on tuotava mukana, jos haluaa käyttää sellaisia (ei ole isoa avointa seinäpintaa, jolla voisi heijastaa). Tila on jossain määrin muunneltavissa (osa kirjahyllyistä on pyörillä) ja kokemus osoittaa, että tilaan mahtuu maksimissaan, mukavasti, noin 40 henkeä.

Olisin itse siis paikalla avaamassa ovet ja valvomassa paikkaa, muut tilbehöörit jäisi muiden harteille. Mitä olette mieltä? Löytyykö osanottajia?

T: T

Terve !

Minun ajatuksena oli, että ainakin aamupäivällä olisi työskennelty tietokoneilla, joten pitäiisi olla pöydät ja tuolit käytössä.

Nyt näyttää, että saadaan HSL:n kautta tilat käyttöön joko la 23.1. tai la 30.1.

Voitaisiin harkita tuota Antikvariatin tilojen käyttöä joskus myöhemmin.

P

Terve!

Nyt on varmistunut ajankohdaksi la 23.1. Paikkana Pasila. Tarkempia tietoja seuraa.

P

Moi!

Sain kyhättyä aikaiseksi ohjelmanrungon ja ilmoittautumislomakkeen: http://wiki.openstreetmap.org/wiki/OSM_Finland_Meeting_2016

Tietoa saa jakaa, etenkin se nuorison suosima IRC voisi olla myös hyvä kanava :wink:

P