WFS-palvelu hip.latuviitta.org. Esittäkää toiveita

Osoitteessa http://hip.latuviitta.org on nyt auki julkinen WFS-palvelu, josta voi ladata vektoreita. Lisätietoja palvelusta, sen sisällöstä ja sen käyttämisestä saa sekä tuolta jo mainitulta palvelun etusivulta että erillisiltä kotisivuilta http://latuviitta.org. Tähän mennessä testaamistani WFS:ää lukevista ohjelmista parhaiten on toiminut Kosmo GIS, jonka voi ladata osoitteesta http://opengis.es.

Palvelusta voi ladata nyt Maanmittauslaitoksen julkisia aineistoja sekä OpenStreetMap-aineiston pisteitä, viivoja ja alueita. Noista OSM -tasoista on mahdollista valita ja irrottaa melkein mitä tahansa OSM-kohteita, mutta se ei kyllä ole erityisen helppoa, koska käyttäjän olisi tunnettava sekä OSM:in että WFS:n erikoisuudet. Siitä syystä olen suunnitellut tehdä muutamia uusia loppukäyttäjien OSM-tasoja, kun seuraavan kerran päivitän OSM-tiedot palvelun tietokantaan. Mutta minkälaisille valmiille tasoille olisi käyttöä, ja mitä ominaisuustietoja tasoihin kannattaisi lisätä?

Itse olen ajatellut tehdä ainakin oman karttatason OSM:n teistä, jolle tulisi mukaan kaikki viivat, joilla on jokin highway-tagi. Ominaisuustietoihin tulee mukaan luonnollisesti nuo tavalliset Mapnik-kartanpiirrossakin käytettävät tagit highway, ref, oneway, access, foot, bicycle, bridge, tunnel. Lisäksi ajattelin poimia mukaan ainakin tagit maxspeed ja surface, koska niiden avulla voisi tehdä esimerkiksi ylinopeudesta varoittavan kartan, tai auttaa valitsemaan reitin sen mukaan, onko sillä hiekkateitä vai ei.
Toiseksi uudeksi tasoksi suunnittelin palvelupaikkatasoa, jolla tulee mukaan amenity, shop, sport, tourism, historic ja leisure-kohteet, ehkä jotain muutakin. Ja kolmantena on ollut mielessä osoitteisto, johon tulisi pisteisiin liitettyinä kaikki OSM:n osoitetiedot , myös ne, jotka OSM:ssa on syötetty rakennuspolygoneille.

Nyt olisi mukava saada ehdotuksia siitä, olisiko käyttöä vielä muille helposti WFS-palvelusta noudettaville OSM-aineistoille, ja mitä ominaisuustietoja näillä tasoilla pitäisi olla mukana. Esivalittujen ominaisuustietojen hyötynä on se, että niiden mukaan on helppo tehdä WFS-kyselyitä (hae kaikki tiet, joiden pinnoitustietona on surface=unpaved), ja niiden perusteella voidaan tehdä helposti luokiteltuja karttoja GIS-ohjelmilla.

Voin myös harkita valmiiden OSM-tasojen tekemistä myös suoraan palvelimelta ladattaviksi shapefile-tiedostoiksi.

Saisiko palvelusta korkeuskäyrät ja kuntarajat OSM-muodossa tai helposti OSM-muotoon muutettavassa muodossa? Haluaisin kokeilla korkeuskäyrien sisällyttämistä Garmin-muotoiseen karttaani.

Ensimmäiseen osaa vastaus on, että saa toki
Tämä pyyntö tuo 20 korkeusviivaa suomalaisessa EPSG:3067 -koordinaattijärjestelmässä, joka on palvelun oletuksena. Kun pyyhtii rajoituksen &maxFeatures=20 pois, niis saa koko tason.

http://188.64.1.61/cgi-bin/tinyows?service=WFS&version=1.0.0&request=GetFeature&typeName=lv:mml_hcont_l&maxFeatures=20

Tämä on sama asia, mutta tulos käyttää WGS84-koordinaatteja, koska mukana on srsname=EPSG:4326
http://188.64.1.61/cgi-bin/tinyows?service=WFS&version=1.0.0&request=GetFeature&typeName=lv:mml_hcont_l&maxFeatures=20&srsname=EPSG:4326

Tässä pdf:ssä on käytetty juuri korkeuskäyriä esimerkkitasona: http://188.64.1.61/Kosmo_WFS_ohje.pdf

Jos käyttää typeName=lv:mml_kunta1_l niin saa kuntarajat viivoina, typeName=mml_kunta1_p tuo ne polygoneina.

OSM-muotoon muuntaminen on toinen asia. Pslvelusta OSM-muotoa ei saa suoraan, vaan tulos on tallennettava ensin levylle ja käytettävä sitten muita työkaluja muunnoksen tekemiseen. Tallennus onnistuu selaimelta, kun valitsee ensin Näytä lähdekoodi, ja tallentaa sitten sen.
WFS-palvelu käyttää GML2-tiedostomuotoa, jos WFS-version on 1.0.0, ja GML3-muotoa, jos versio on 1.1.0. Muunnos OSM-muotoon saattaa olla helpompaa, jos käyttää lähtömuotona shapefile-muotoa. Shapefileksi puolestaan voi tallentaa suoraan Kosmosta käyttämällä toimintoa Tallenna taso nimellä…
Lopullisen muunnoksen tekoon on etsittävä joku OSM-työkalu. Monipuolisimmalta minun mielestäni vaikuttaa ogr2osm.py
Korkeuskäyrät ovat sitten tuossa aineistossa hyvin harvassa, joten tulos tuskin tulee olemaan mykistävä.

Kiitos vinkeistä, kyllä tuolla pitäisi alkuun päästä.

Tokkopa se tähän asti vapaasti saatavista aineistoista jälkeen jää.

Kuinka tiuhaan korkeuskäyriä sitten on, ja miten korkeuskartat on yleensä tapana piirtää? Onko esimerkiksi tunturialueilla mielekkäämpää käyttää karkeampaa jakoa kuin Pohjanmaan lakeuksilla?

Niitä taitaa olla viiden metrin välein, mutta kaikkia ei ole mielekästä piirtää kaikissa mittakaavoissa. En tiedä, onko harrastettu erilaisia tiheyksiä eri osissa maata. Tuskin se ainakaan kovin tavallista on. Paikkatietoikkunasta voi katsoa, miten käytännössä harvennetaan käyrästöä pienempimittakaavaisissa kartoissa (eli kun mittakaavassa on iso numero nimittäjänä, 1:iso numero=pieni mittakaava).
http://www.paikkatietoikkuna.fi/web/fi/kartta?zoomLevel=6&coord=551464_7207716&mapLayers=75_1_2_3_76_4_5_6_7+73+!default!,36+100+&showMarker=false&forceCache=true