Reitityssaarekkeet ja torialueet

Ihmettelin, kun Garmin ei suostunut opastamaan minua Ruohonjuureen mutta viereiseen kapakkaan kylläkin. Syyksi osoittautui se, että Garmin ilmeisesti valitsee haluttua pistettä lähimmän tien lähimmän pisteen ja yrittää etsiä reitin lähtöpisteestä sinne ja piirtää siitä sitten suoran viivan haluttuun pisteeseen. Koska Ruohonjuurta lähin piste oli Kampin kauppakeskuksen sisällä oleva käytävä, jota ei ollut kytketty yleiseen tieverkkoon minkään tien välityksellä, reittiä ei löytynyt ja Garmin ehdotti, että lentelisin pohjakartan (basemap) epätarkkoja valtateitä pitkin. Jos poistin pohjakartan, se valitti, ettei reittiä pysty laskemaan. Kapakkaa lähin piste oli Antinkatu, joten sinne löytyi reitti sitä kautta.

Korjasin ongelman lisäämällä kevyen liikenteen väylän Kampin aukion läpi. Muistaakseni väylä on jollain tavalla merkitty sinne kiveykseen, joten kovin suurta syntiä en tehnyt. Toivoisin, että muillekin toreille ja aukioille piirrettäisiin aina pääkulkureitit, jotta reititysalgoritmit toimisivat. Jos ‘ylimääräiset’ mutta reititykselle välttämättömät tiet häiritsevät Mapnik-näkymässä, ne saanee jollain lisämääreellä piiloon.

Äh, navigaattori vaan päätteli että sun pitäisi päästä oluelle… XD

muuten vain kyselen, eikö pedestrian käy sitten lähimmästä pisteestä?

Siinä oli joskus aiemmin alueen keskellä highway=pedestrian name=Salomonkatu -way karkeasti itäpään taksitolpalta runeberginkadulle asti. Mihin lie hävinnyt? Periaattessa reitityksen pitäisi toimia vaikka sitten alueen reunaviivaa pitkin.

mkgmapin oletustyylissä näkyy olevan highway=pedestrian & area!=yes. Niin ollen alueen reunaviivoista ei muodosteta tietä. En sitten tiedä, kumpi olisi parempi. Olisi vähän hölmöä tulla ohjatuksi alueen reunoja pitkin, varsinkin nyt, kun pitää pelätä katoilla vaanivia tappajalumia. :slight_smile: Lisäsin eilen lisäämääni tiehen nimen Salomonkatu ja highway=pedestrian, bicycle=yes. Toivottavasti se pysyy siellä.

Kaikista parasta olisi jos mkgmap ymmärtäisi alueiden koot ja tekisi esikäsittelynä aukioiden lävistäjät (myös L-muotoiset alueet) tarvittaessa, kun se on garminin laitteissa “edellytys” järkevähkölle reititykselle. Tai jos sellaiseen esikäsittelyyn olisi muu, vielä yleistetympi työkalu.

Joku oli poistanut Keravalta pätkän Saviontaivalta ja koko Kauppakaaren läpi kulkevan väylän, ja niinpä sekä Garmin-reititys että pyöräreittirelaatio NCN 4 olivat siltä kohdin rikki.

Lisäsin highway=pedestrian-alueiden poikki highway=pedestrian-väylät, joille lisäsin liikennesääntökäsitystäni vastaavasti bicycle=yes, maxspeed=20. Toivottavasti viivat saavat jäädä paikalleen. Jos highway=pedestrian-alueiden poikki piirretyt tiet häiritsevät kartalla, niin voisiko Mapnikin ja Osmarenderin sääntöjä muuttaa niin, että ne jäävät piirtämättä? Tai onko olemassa jokin piirto-ohjelmien yleisesti tuntema hide=yes-määre?

Garmin-kartta nyt on muutenkin niin ruma, ettei yksi viiva sitä juurikaan lisää rumenna.

Osaavatko muut reitityssovellukset kuin mkgmap reitittää alueiden halki? Alueissakin on ongelmansa: nehän voivat nimittäin helposti sekoittua teihin silloin, kun alku- ja loppupiste eivät vahingossa olekaan samat (vaan esimerkiksi parin sentin päässä toisistaan). Lisäksi alueiden poikki voi harvoin kulkea täysin viivasuoraan, vaan niillä on usein vakiintuneet kulkuväylät, jotka aurataan ja joita ei koskaan tukita esimerkiksi kaljakarsinoilla.

GpsMid reitittää alueiden poikki.